ETUSIVU
HISTORIA
TOIMINTA
YHTEYDET
LINKIT
14.9.2012
Tulosta

Herätyksen saapuminen Muhokselle

Ruotsin Lapista 1840-luvulla alkanut lestadiolainen herätys levisi 1860-luvun aikana Ouluun ja sen lähipitäjiin. Muhokselle lestadiolaisuus saapui samanaikaisesti kolmesta suunnasta: Oulusta, Kuusamosta ja Pudasjärveltä. Vuonna 1869 Muhoksella oli jo muutamia uskovaisia ja seuratoiminta oli alkanut. Ihmisillä oli noina aikoina paljon hätää ja puutetta. Erityisesti pahat katovuodet 1860-luvun loppupuolella koettelivat väestöä ankarasti. Sanoma pelastuksesta ja syntien anteeksiantamisesta saikin kuulijoita ja herätys laajeni nopeasti. Muhoksen ensimmäisiin parannuksen tekijöihin lienee kuulunut myöhemmin tunnettu saarnaaja Juhani Rautio. Muita nimeltä tunnettuja tuon ajan lestadiolaisia on Kalle Tomperi. Hän oli myös saarnaaja ja teki yhteisiä seuramatkoja Juhani Raution kanssa. Kolmen vuosikymmenen aikana, 1870-1900, uskovaisten määrä nousi muutamiin satoihin. Vuosisadan vaihteessa heitä arveltiin olevan pitäjän hieman yli 4600:sta asukkaasta 6-7%.

Seuratoiminnan vakiintuminen

Aluksi seuroja pidettiin kodeissa, joihin puhujat saattoivat saapua etukäteen ilmoittamatta. Tietoa vietiin talosta toiseen ja ihmiset kokoontuivat kutsun saatuaan sanan kuuloon. Vakituisia seurapaikkoja olivat mm. Lievola ja Kotila Honkalassa, Kerälä ja Kukkola Suokylässä, Nykälä ja kelloseppä Moilasen koti kirkonkylällä, Nykyri Pällissä ja Karjalainen Kylmälänkylässä. Isoja seuroja järjestettiin kouluilla, kirkossa, Pyhänlinnassa ja nuorisoseurojen taloissa.

Seurojen järjestämiseen alkoi tulla aiempaa enemmän suunnitelmallisuutta 1920-luvulla, kun eri kylille perustettiin seuratoimikuntia. Suokylän, Honkalan ja Muhosperän alueen seuratoimikuntaan kuuluivat myös kirkonkylän uskovaiset. Myös Pällissä, Kylmälänkylässä ja Laitasaaressa toimivat omat toimikuntansa. Seuratoimikunnan tehtävänä oli organisoida ja huolehtia erityisesti isojen seurojen järjestämiseen liittyvistä asioista. Vähitellen näistä seuratoimikunnista muodostui eräänlaisia ”kyläsiioneita”. Niillä oli mm. oma rahakassa, siionin yhteinen lompakko, jonka hoitajaksi valittiin vuorollaan sopiva, luotettava henkilö.

 

 

 

 
kuva